Minun valintani

Jos olet jo päättänyt presidenttiehdokkaasi ja 100% ehdoton kannastasi, voit lopettaa lukemisen tähän; en halua provosoida ketään vaan kunnioittaa jokaisen omaa mielipidettä. Jos puolestaan vielä epäröit kantaasi, olet avoin mielipiteille ja haluat tietää, miten päädyin omaani, lue ihmeessä eteenpäin. 

Haluan tällä kirjoituksella tukea pienen puolueen ehdokasta, jolla ei ole takanaan rahakkaita tukijoita ja suuria puoluekoneistoja. 

En ole koskaan ollut kovinkaan poliittinen ihminen, joten puoluekanta ei näyttele tärkeää roolia ehdokasta valitessani, varsinkaan presidentin vaaleissa. Kun vaalien ehdokasasettelu oli valmiina, ajattelin, että Niinistöstä tulee kuitenkin presidentti, joten ei ole kovin suurta väliä ketä äänestää vai äänestääkö lainkaan. Sauli oli jopa suosikkini neljästä tuon hetkisestä kärkikandidaatista, vaikka en hänenkään kohdalla innosta soikeana hyppinytkään. Hän olisi ihan ok valinta, vaikkei toisikaan mitään kovin merkittävää uutta Suomelle presidentin roolissa.

Päätin kuitenkin paneutua tarkemmin kaikkiin ehdokkaisiin ja heidän ajatuksiinsa. Tein kaikki netin vaalikoneet ja huomasin, että kärjessä keikkui aina Pekka Haavisto ja Eva Biaudet, Niinistön ollessa yleensä keskivaiheilla tai kauempanakin. Päätin perehtyä tarkemmin näiden kolmen kandidaatin taustoihin. Kymmeniä vaaliohjelmia ja haastatteluja katsottuani ja nettisivuja luettuani valintani oli täysin selvä - jopa niin selvä, että ihmettelin miksen ole tätä aiemmin tajunnut. Evan esiintyminen vaaliohjelmissa ei yksinkertaisesti vakuuttanut, vaikka hän tyylikäs ja edustava onkin. Sauli karsiutui pois joidenkin vaaliohjelmien ja haastattelujen tosikkomaisella ja hieman ylimielisen näköisellä olemuksella, mutta ennen kaikkea yksinkertaisesti siksi, että oivalsin Pekka Haaviston olevan oikea valinta Suomen 12. presidentiksi. Ei Sauli huono valinta olisi, mutta Pekka vain olisi parempi. 

Minulle aiemmin varsin tuntemattoman Haaviston nettisivuilla yllätti suuri tunnettujen muusikkojen, kirjailijoiden ja muiden valtakunnan vaikuttajien tukijoukko (http://haavisto2012.fi/tukijat/). Miksi he näin avoimesti ja sankoin joukoin tukevat juuri tätä pienen puolueen ehdokasta? Haavistolle tukensa ovat antaneet mm. Helena Ranta, Martti Ahtisaari, Rauli Virtanen, Anssi Kela, Anna Puu, Lauri Ylönen, Olavi Uusivirta, 22-Pistepirkko, Jonna Tervomaa, Eicca Toppinen, Ilkka Alanko, Veeti Kallio, Mikko Kuustonen, AW Yrjänä, Alpo Suhonen, Jorma Uotinen, Lorenz Backman, Katja Ståhl, Kaj Chydenius, Wallu Valpio, Krista Kosonen, Sofi Oksanen, Jasper Pääkkönen, Mariska, Heikki Salo, Sinikka Sokka, Paula Vesala, Jukka Virtanen, Ville Virtanen, Rainer Friman, Neil Hardwick jne. Paradise Oscarillakin oli numero 2 kitarassaan FST:n vaalitentissä esiintyessään. Joka paikassa törmäsin Pekkaa ylistäviin kirjoituksiin, videoviesteihin tyyliin "Ikinä en ole vihreitä äänestänyt, enkä äänestä nytkään, minä äänestän Pekkaa" (ks. linkki) ja muita vahvoja kannanottoja, jotka näyttävät, että ihmiset ovat todella vakuuttuneita kannastaan ja mikä yllättävintä, vaikuttavat omistautuvan asialleen täysillä. Yksi hyvä esimerkki tästä on Anssi Kela, jonka pyyteetöntä omistautuneisuutta ei voi kuin ihailla. Jotain ainutlaatuista tässä ehdokkaassa täytyy siis olla. Lukuisten haastattelujen, vaalitenttien, nettiartikkeleiden ja muun materiaalin jälkeen minäkin oivalsin asian.

Presidentin rooli tänä päivänä on toimia lähinnä ulkopolitiikan johtajana ja arvojohtajana. Pekka Haavisto edustaisi sitä Suomea, josta minä voisin olla ylpeä: rauhaa rakentava, edistyksellinen, tasa-arvoinen ja suvaitsevainen. En ole voinut muuta kuin ihailla Haaviston tapaa, jolla hän kärsivällisesti ja koskaan provosoitumatta vastaa toimittajien välillä kipakoihinkin kysymyksiin. Hän on suvaitsevainen ja ymmärtävä myös niitä kohtaan, joiden kanssa on eri mieltä. Hänelle jokainen ihminen on arvokas. Tapaaminen kansan sylkikupiksi joutuneen Teuvo Hakkaraisen kanssa osoitti juuri, kuinka suuri ihminen hän on, ja sai minutkin miettimään omaa lähestymistapaani. Ulkosuomalaisena perussuomalaisten vaalivoitto järkytti tietenkin, mutta oikea tapa reagoida tähän ei ole tuomita vaan miettiä, mistä mielipiteet kumpuavat ja mennä puolitiehen vastaan, ja ennen kaikkea keskustella asioista. Frank Martela toteaa blogikirjoituksessaan: "Maailmassa on saatu hyvin vähän aikaan sillä, että ilmoitetaan toiselle että hän on väärässä ja minä oikeassa. Sillä saadaan toinen puolustuskannalle ja pönkitetään korkeintaan omaa haurasta ylemmyydentuntoa. Hyvän rakentaminen alkaa toisen ymmärtämisestä ja yhteisen pohjan löytämisestä. Ja tässä Pekalla on kansainvälisten näyttöjen lisäksi nyt presidenttiehdokkaista selkeästi kovimmat kotimaiset näytöt. Siksi olen päättänyt äänestää Pekka Haavistoa. Uskon, että hänellä on parhaat mahdollisuudet toimia kansakuntaa yhdistävänä voimana."

Ollilan maabrändityöryhmän raportti kehotti Suomea profiloitumaan rauhanvälityksen, luomun ja puhtaan veden maana. Kuka muu presidenttiehdokkaista yhtä hyvin sopisi kuvaukseen kuin vihreitä arvoja kannattava rauhan lähettiläs? Lainaan vielä Topias Salosen blogikirjoitusta: "Kun Suomessa vedetään palkokasveja sieraimiin siitä mikä on oikea tapa menetellä tänne tulevien pakolaisten suhteen, niin Haavisto ratkoo muslimien keskellä Sudanissa niitä ongelmia, jotka pakolaisuutta aiheuttavat. Ongelma kun ei hänen mielestään ole niinkään minne pakolaiset menevät, vaan että ihmiset ylipäänsä joutuvat pakolaisiksi.” Juuri näin Suomen pitäisi profiloitua: suvaitsevana rauhanlähettiläänä. Silloin meillä olisi oikeasti jotain merkitystä.

Pekka herättää kunnioitusta keskustelukumppaneissaan; hänessä on sellaista tietynlaista hiljaista karismaa, kykyä ottaa tila haltuun, mutta myös älykkyyttä antaa tilaa muille. Hän ei ole oman hännän nostaja niin kuin moni muu tyypillinen poliitikko. Erityisen vaikutuksen minuun teki se, että Hurstin joulujuhlassa hän oli puolisonsa kanssa vapaaehtoisena kantamassa ruokalaatikoita ja kattamassa pöytiä jo aamukahdeksalta, mutta lähtivät pois ennen kuin toimittajat saapuivat paikalle - kun taas toiset presidenttiehdokkaat tulivat vasta kameroiden eteen Hurstia halailemaan.

Lisää syitä "Miksi Pekka" löytyy mm. tältä nettisivulta: http://siksipekka.fi/siksi/159.

Mielestäni kyse on vain siitä, ovatko suomalaiset vielä niin edistyksellisiä, että voivat valita presidentikseen seksuaalista vähemmistöä edustavan miehen. Luulen, että vasta vuosi sitten tämä ei olisi ollut mahdollista. Eduskuntavaalien perussuomalaisten vaalivoitto sekä Ylen suuri homoilta nostivat esille keskustelun suvaitsevaisuudesta ja saivat aikaan kansalaisissa suuren vastareaktion, joka johti mm. ihmisten massapakoon kirkosta. Välttämättä aiemmin suomalainen mies ei olisi voinut ylpeänä sanoa: "Minä äänestän homoa". Nyt se on mahdollista. 

Anssi Kela on todennut: "Kuka ymmärtäisi paremmin syrjittyjen ja heikkojen asemaa kuin itsekin vähemmistöön kuuluva presidentti? Haaviston valinta olisi Suomelle mahdollisuus toimia edelläkävijänä. Vain sivistynyt ja edistyksellinen kansakunta voi äänestää presidentikseen homoseksuaalisen henkilön. Meillä on tilaisuus näyttää muulle maailmalle esimerkkiä, olla suuria.” 

Mikä minut sitten oikein sai kirjoittamaan elämäni ensimmäisen ja vieläpä poliittisen blogikirjoituksen vaikken ole koskaan ollut poliittisesti aktiivinen ja kantaa ottava? Kiitos kuuluu Anssi Kelalle: "Näissä vaaleissa on mahdollista kertoa koko maailmalle, että Suomi on edistyksellinen, rauhaa rakentava ja ulospäin suuntautunut kansakunta. Unelma on niin suuri, että vanhanaikainen ajatus vaalisalaisuudesta kannattaa kuopata ja alkaa rohkeasti tunnustaa väriä. Sytyttäkää kipinöitä ympärillenne." 


Toivottavasti minäkin sytytin edes yhden pienen kipinän.

Lisätietoja Pekka Haavistosta mm. internetsivuilta http://haavisto2012.fi/tukijat/ sekä FB-sivuilta https://www.facebook.com/haavisto2012. Huumorin ystäviä suosittelen tutustumaan Pekka Haavisto Faktoihin https://www.facebook.com/PekkaFacts.